Hävettävän kauan on vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä. Nyt koitan ryhdistäytyä, kun tiedän, miten kiva on jälkeenpäin näitä tekstejä lukea ja muistella Nemon nuoruutta!
Nyt eletään jo talvea ja uutta vuotta. Nemo on 10 kuukautinen "murrosikäinen", aina tytöt mielessä :) Se komistuu koko ajan! Käytiinpä ekassa näyttelyssäkin, mutta siitä laitan oman postauksen, kunhan saan valokuvia.
Sateinen alkutalvi oli vähän tylsä, Nemo ei oikein viihtynyt ulkona ja aina sai lenkin jälkeen olla pesemässä koiraa. Nyt onkin sitten nautittu lumesta ja talvikeleistä! Nemo tarkenee ja viihtyy ulkona hyvin, kunhan pysymme liikkeellä. Kovalla pakkasella tai muuten ikävällä kelillä se käyttää fleecevuorista takkia.
Uutta vuotta vietimme Pornaisissa ystäväperheen luona. Siellä oli Nemolla kaverina lapinkoiratyttö Fanni. Koirat riehuivat yötä myöten, leikit sujuivat jo hienosti! Vähän vaan nolotti, kun Nemo katsoi asiakseen merkata reviiriä ja nosti sisällä vähän väliä jalkaa... onneksi ystäväperhe oli ymmärtäväinen, ovat koiraihmisiä :) Lopulta hermostuin aivan ja laitoin Nemolle lasten vaipan! Se toimikin ihan hyvin, vähän olisi ehkä saanut olla pienempää kokoa. Nemo ei ollut moksiskaan, vaikka meitä muita kyllä vähän nauratti :)
Uuden vuoden paukutuksista Nemo ei juuri piitannut, hyvä niin! Kävimme myös vuoden ekana päivänä pitkällä metsälenkillä Pornaisissa ja tajusin, että Nemo saa olla nykyään aivan liian vähän vapaana ja metsässä. Se ei edes uskaltanut hypätä ojan yli, vaikka ketterä onkin! Tilanne oli vain niin uusi. Täytyy ruveta oikein etsimään metsiä ja paikkoja, joissa voi juoksuttaa sitä vapaana. Sen olen nyt tehnytkin ja hienosti Nemo pysyy koko ajan ihan lähettyvillä (vrt. edellinen koiramme airis Ronja, joka otti aina hatkat saatuaan jonkun hyvä hajun...), odottaa ja tulee luokse pyydettäessä.
Muutenkin olemme aina vaan tyytyväisempiä rotuvalintaan. Kyllä on osunut niin nappiin! Nemo on aivan loistava seura- ja perhekoira, jonka kanssa on helppo ja mukava elää. Kuitenkin siinä riittää virtaa, eipä olla vielä lenkkeilemällä saatu poitsua väsymään. Ainoastaan tunnin-parin riehumiset koirapuistossa vetää epelin hetkeksi raukeaksi :) Kapasiteettia olisi varmasti niin toko- kuin agilitykentille. Vielä ei olla päästy mukaan mihinkään ryhmään harjoittelemaan, mutta itseksemme treenaillaan tokoa säännöllisen epäsäännöllisesti ;)
Mitähän vielä. Olen tässä ollut muutamaan otteeseen pari päivää yksin kotosalla Nemon kanssa. Se on Nemosta aivan outo tilanne, onhan se tottunut jatkuvaan hälinään ja vilskeeseen lapsilauman seassa. Silloin se seuraa minua kuin hai laivaa, ei päästä hetkeksikään silmistään ja vinkuu huomiota. On selvästi vähän huolissaan, missä muu lauma on. Sitten taas kun on kaikki kotosalla, Nemo lojuu rentona jossain tarkkailemassa touhuja eikä piittaa yhtään, mitä minä teen.
Ai niin ja onpa Nemo hurmannut jo muitakin ihmisiä, kohtalokkaasti :) Viljamilla on tapana mennä silloin tällöin koulun jälkeen Nemon kanssa ystävälleen kyläilemään. Nyt on käynyt niin, että Viljamin ystävän perhe on aivan rakastunut Nemoon ja perhoskoiriin. Ja kuinka ollakaan, nyt perheeseen on tulossa parin viikon päästä pieni perhospoika samalta kasvattajalta kuin Nemokin. Hauskaa! Saapa Nemo taas yhden uuden kaverin! Itselläkin alkaa pikkuisen pentukuume vaivata, mutta pitäisi vaan tuo mieskin saada vakuuttuneeksi, että Nemo tarvitsee kaverin. Toisaalta ei tässä mikään kiire ole, on ihan hyväkin, että Nemo saa kasvaa vielä. Koen, että yhteen koiraan saa paremmin henkilökohtaisen suhteen kuin silloin, kun koiria on kaksi (siitäkin on kokemusta). Mutta ehkä vuoden tai parin päästä? Jos jossain vaiheessa löydän kiinnostavan pentueen, niin voi tietty olla, että se on menoa... En tosin ole vielä edes päättänyt, pitäisikö koiran olla uros vai narttu, phalène vai papillon - mutta perhoskoira kuitenkin!
